Mekaniikkasuunnittelija
Haemme mekaniikkasuunnittelijoita mukaan liikkuvien työkoneiden, puolustusteollisuuden ja hyötyajoneuvojen suunnitteluprojekteihin. Meillä voit kasvaa urasi alkuvaiheessa tai tuoda mukaan jo kertynyttä asiantuntemustasi – etsimme osaajia eri kokemustasoille.
Toimimme suunnittelukumppanina alan johtaville toimijoille ja projekteissamme suunnitellaan sekä kehitetään liikkuvia koneita ja teräsrakenteita.
Työ voi painottua kokemuksesi mukaan tuotekehitykseen, asiakasräätälöinteihin tai ylläpitosuunnitteluun. Tehtävässä voit päästä suunnittelemaan esimerkiksi kaivoslaitteita, erikoisajoneuvojen varustelua, voimansiirtoa tai kuorma-autojen päälirakenteita.
Arvostamme käytännönläheistä suunnitteluotetta sekä kykyä kehittää toimivia ja valmistettavia rakenteita yhdessä kollegoiden ja asiakkaiden kanssa.
Tehtävä
Mekaniikkasuunnittelua liikkuvien työkoneiden, ajoneuvojen ja teräsrakenteiden projekteissa
3D-mallinnusta sekä valmistuspiirustusten ja teknisen dokumentaation laadintaa
Tuotekehitys- ja ylläpitosuunnittelua osaamisesi mukaan
Yhteistyötä eri suunnittelualojen ja asiakkaiden kanssa
Rakenteiden toiminnallisuuden ja valmistettavuuden varmistamista
Työskentelet joko Tampereen toimistollamme tai asiakkaidemme tiloissa. Projektien salliessa myös hybridityö on mahdollista.
Mitä odotamme sinulta?
Kokemusta mekaniikkasuunnittelusta
Kokemusta liikkuvien työkoneiden ja hitsattujen rakenteiden suunnittelusta
Osaamista 3D-suunnitteluohjelmista; Siemens NX -osaaminen katsotaan eduksi
Hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja
Itsenäistä ja ratkaisukeskeistä työotetta
Sujuvaa suomen ja englannin kielen taitoa
💰 Palkkahaitari tehtävässä on tyypillisesti 3000–4200 €/kk osaamisestasi ja kokemuksestasi riippuen.
Miksi meille?
Tarjoamme sinulle monipuolisen ja mielenkiintoisen tehtävän sekä mahdollisuuden vaikuttaa omaan työnkuvaasi. Meillä pääset mukaan monipuolisiin projekteihin ja saat ympärillesi erinomaisen ja innostavan kollegaverkoston. Tärkein voimavaramme on osaava henkilöstö, ja siksi panostamme henkilöstön kehittämiseen ja osaamisen kasvattamiseen. Tukenasi ovat aktiivinen tutortoiminta sekä Comatec Academy.
Henkilöstökyselymme mukaan Comatecin vahvuuksia ovat mielekkäät työtehtävät, osaavat kollegat ja toimiva työn ja vapaa-ajan tasapaino. Meillä saat myös muun muassa liikunta- ja kulttuuriedun (Epassi Flex) sekä laajan työterveyden. Lisäksi palkitsemme onnistumisista ja hyvistä suorituksista Comatec Reward -palkkioilla.
Tässä työpaikassa pääset vaikuttamaan huomisen ratkaisuihin. Odotamme hakemustasi!
Kiinnostuitko?
Lähetä hakemuksesi ja CV:si meille mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään 9.8.2026 rekrytointijärjestelmämme kautta. Etenemme prosessissa jo hakuaikana.
Rekrytointiprosessiimme kuuluu tapaaminen toimistollamme ja mahdollinen toinen haastattelukierros.
Edellytämme hakijoilta voimassa olevaa työ- tai oleskelulupaa Suomessa tai EU-alueella. Mikäli tehtävä sijoittuu puolustusteollisuuden projekteihin, tehtävään valittavalle henkilölle tehdään turvallisuusselvityslain mukainen turvallisuusselvitys.
Lisätietoja tehtävästä antavat rekrytoivat esihenkilöt:
Lauri Veitonmäki
☎️ +358 40 734 5421
📧 lauri.veitonmaki@comatec.fi
Juho Tasanko
☎️ +358 40 723 3411
📧 juho.tasanko@comatec.fi
Comatec Group
Comatec on 550 ammattilaista työllistävä konserni, jolla on kaksikymmentä toimipaikkaa Suomessa, Ruotsissa, Puolassa, Virossa ja Romaniassa. Alan eturivin insinööritoimistona ratkaisemme teknologiahaasteita yrityksille, jotka tarjoavat parhaita ratkaisuja omille asiakkailleen alasta riippumatta.
Erityisen vahvoja comateclaiset ovat työkoneisiin, hyötyajoneuvoihin, teollisuusautomaatioon, meriteollisuuteen ja konemodernisointeihin sekä materiaalinkäsittelyyn, tuotantojärjestelmiin, voimalaitoksiin ja kattiloihin liittyvissä projekteissa. Katseemme on tiukasti kasvussa ja kansainvälistymisessä. Siksi tarvitsemme jatkuvasti uusia asiantuntijoita, erityisesti mekaanisen, sähkö- ja automaatiosuunnittelun sekä projektijohtamisen alueille. Tule mukaan!
Lue meistä lisää comatec.fi
- Avoimet työpaikat
- Suunnittelu- ja asiantuntijatehtävät
- Rooli
- Mekaniikka
- Sijainnit
- Tampere
- Etätyömahdollisuus
- Hybridi
- Hakuaika päättyy
- 09. elokuuta 2026
- Työsuhteen tyyppi
- Kokoaikainen, Vakituinen
- Yritys
- Comatec Mobility Oy
Tampere
-
With us you can challenge yourself at work.
Here at Comatec, we enjoy the challenges offered by varied projects. In addition, cooperation with a wide range of industries offers versatile opportunities to utilize your passion and technical skills. Become a part of our engineering team, see industries from inside and help us be better in what we do.
-
With us you can stay up to date with the newest technical solutions.
Most of our customers are world leaders in their field and the most important players in their industry. They shape the direction of their industry, develop their products and invest in innovations. Come and learn from the best players in the world in your daily work.
-
With us you can carve the career path of your choice.
The learning opportunities created by our diverse customer base is one thing, but you can also develop your expertise with us. Train to become an expert in your field, a project specialist or, if you have leadership potential, a team leader or even a manager. Whatever is your path, we will support your development with training programs and mentoring.
-
With us you can develop your skills at work.
On top of classroom training, our seasoned experts share their knowledge and help others. These tutors also organize training webinars on current trends, design tools and other industry-related news. Anyone in the organisation can attend these events and join in the conversation.
Comatec's corporate culture
The values that guide our company culture are customer satisfaction, growth orientation, profitability, cooperation, and continuous learning. We offer our staff varied and challenging tasks that provide professional development opportunities. We have an inspiring, inclusive, and goal-oriented work atmosphere where the employees’ thoughts and ideas genuinely matter.
As an expert organization, our key asset is our staff's knowledge capital, which we also invest in developing and growing. We know that our employees want to work flexibly on responsible tasks that matter. Together with our clients, we change the world with innovative technology solutions. Watch a video about our work atmosphere here.