Lead Automation Engineer
Etsimme nyt Lead Automation Engineeriä vahvistamaan tiimiämme automaatiosuunnittelun parissa. Tämä rooli on sinulle, joka viihdyt teknisessä vastuussa, haluat vaikuttaa ratkaisuihin ja nautit siitä, että muutkin onnistuvat työssäsi. Lead Automation Engineerinä toimit sekä tekijänä että suunnannäyttäjänä.
Työ keskittyy automaation kehittämiseen työkoneisiin, ajoneuvoihin tai mahdollisuuksien mukaan myös Defence-sektorin projekteihin. Meillä pääset mukaan monipuolisiin ja teknisesti mielenkiintoisiin projekteihin, joissa suunnittelet ja ohjelmoit automaatioratkaisuja sekä viet projekteja eteenpäin itsenäisesti tarvittaessa myös ohjaten nuorempia osaajia.
Mitä pääset tekemään
Vastaamaan automaatioprojektien suunnittelusta ja toteutuksesta liikkuvissa työkoneissa ja ajoneuvoissa
Rakentamaan ja kehittämään PLC-ratkaisuja Codesys-, Siemens- ja Silworx -ympäristöissä osana vaativia kokonaisuuksia
Tukemaan ja ohjaamaan nuorempia suunnittelijoita
Määrittelemään ja suunnittelemaan järjestelmiä yhdessä asiakkaiden ja tiimin kanssa
Tekemään tiivistä yhteistyötä mekaniikka- ja sähkötiimien kanssa
Mitä toivomme sinulta
AMK- tai DI-tutkinto automaatiosta tai vastaavalta alalta
Laaja kokemus automaatiosuunnittelusta tai vastaavista tehtävistä
Kyky ottaa omistajuus suunnitteluprojekteista ja toimia sparraavana tukena nuoremmille osaajille
Hyvä osaaminen Codesys-ohjelmoinnista (Siemens ja Silworx katsotaan eduksi)
Loogista ajattelukykyä, ongelmanratkaisutaitoja ja järjestelmällisyyttä
Hyvät kommunikointitaidot ja rohkeutta viedä asioita eteenpäin
Sujuvaa englannin kielen taitoa, suomen kielen osaaminen eduksi
Miksi meille?
Tarjoamme sinulle monipuolisen ja mielenkiintoisen tehtävän sekä mahdollisuuden vaikuttaa omaan työnkuvaan. Meillä pääset mukaan monipuolisiin projekteihin ja saat ympärillesi erinomaisen ja innostavan kollegaverkoston. Tärkein voimavaramme on osaava henkilöstö ja siksi panostammekin henkilöstön kehittämiseen ja osaamisen kasvattamiseen. Tukenasi ovat aktiivinen tutortoiminta sekä Comatec Academy.
Henkilöstökyselymme mukaan Comatecin vahvuuksia ovat mielekkäät työtehtävät, osaavat kollegat ja toimiva työn ja vapaa-ajan tasapaino. Meillä saat myös mm. liikunta- ja kulttuuriedun sekä laajan työterveyden.
Tässä työpaikassa pääset vaikuttamaan huomisen ratkaisuihin. Odotamme hakemustasi!
Kiinnostuitko?
Lähetäthän hakemuksesi mahdollisimman pikaisesti tai kuitenkin viimeistään 1.2.2026 rekrytointijärjestelmämme kautta. Käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana.
Lisätietoja antaa rekrytoiva esihenkilö Janne Hirvonen:
☎️ +358 503588132
Comatec Group
Comatec on 600 ammattilaista työllistävä konserni, jolla on kaksikymmentä toimipaikkaa Suomessa, Ruotsissa, Puolassa, Virossa ja Romaniassa. Alan eturivin insinööritoimistona ratkaisemme teknologiahaasteita yrityksille, jotka tarjoavat parhaita ratkaisuja omille asiakkailleen alasta riippumatta.
Erityisen vahvoja comateclaiset ovat työkoneisiin, hyötyajoneuvoihin, teollisuusautomaatioon ja konemodernisointeihin sekä materiaalinkäsittelyyn, tuotantojärjestelmiin, voimalaitoksiin ja kattiloihin liittyvissä projekteissa. Katseemme on tiukasti kasvussa ja kansainvälistymisessä. Siksi tarvitsemme jatkuvasti uusia asiantuntijoita, erityisesti mekaanisen, sähkö- ja automaatiosuunnittelun sekä projektijohtamisen alueille. Tule mukaan!
Lue meistä lisää comatec.fi
- Avoimet työpaikat
- Suunnittelu- ja asiantuntijatehtävät
- Rooli
- Automaatio
- Sijainnit
- Tampere
- Etätyömahdollisuus
- Hybridi
- Hakuaika päättyy
- 01. helmikuuta 2026
- Työsuhteen tyyppi
- Kokoaikainen, Vakituinen
- Yritys
- Comatec Mobility Oy
Tampere
-
Meillä voit haastaa itsesi eri teollisuudenalojen projekteissa.
Me Comatecissa nautimme vaihtelevien projektien tarjoamista haasteista. Yhteistyö moninaisten toimialojen kanssa tarjoaa mahdollisuuksia hyödyntää teknisiä taitoja ja kunnianhimoista tekemistä. Tule osaksi monipuolisten osaajien insinööritiimiämme ja tuo oma vahvuutesi toimialojen kehittämiseen.
-
Meillä pysyt ajan tasalla uusimmista teknisistä ratkaisuista.
Suurin osa asiakkaistamme on maailman johtavia toimijoita omilla toimialoillaan. Heidän tuotteensa ja ratkaisunsa muokkaavat alan suuntaa, he panostavat innovaatioihin ja tuotekehitykseen. Pääset näkemään ja oppimaan näiltä maailman parhailta toimijoilta päivittäisessä työssäsi.
-
Meillä voit vaikuttaa oman urasi suuntaan.
Erilaisten tuote- ja toimialojen tarjoamat mahdollisuudet ovat moninaiset. Mutta myös insinööritoimistossa voit kehittyä suunnittelijana, projektiasiantuntijana tai esimiehestä aina johtajaksi asti. Riippumatta siitä, mikä on valitsemasi polku, tuemme sinua muun muassa tarjoamalla monipuolisia koulutusmahdollisuuksia.
-
Meillä kehität osaamistasi työn ohessa.
Koulutusmahdollisuuksien lisäksi kokeneet asiantuntijamme jakavat aktiivisesti osaamistaan muille ja auttavat työntekijöitämme ongelmatilanteissa. Tutorit järjestävät myös koko organisaatiolle avoimia koulutustilaisuuksia uusista trendeistä, työkaluista ja muista uutisista.
Comatecin yrityskulttuuri
Yrityskulttuuriamme ohjaavia arvoja ovat asiakastyytyväisyys, kasvuhakuisuus, kannattavuus, yhteistyökyky ja jatkuva oppiminen. Tarjoamme henkilöstöllemme monipuolisia ja haastavia työtehtäviä, jotka antavat mahdollisuuden ammatilliseen kehittymiseen. Meillä on innostava, osallistava ja tavoitteellinen työilmapiiri, jossa työntekijän ajatuksilla ja ideoilla on aidosti merkitystä.
Asiantuntijaorganisaationa tärkeä voimavaramme on henkilöstön osaamispääoma, jonka kehittämiseen ja kasvattamiseen myös panostamme.
Tiedostamme, että työntekijämme haluavat tehdä joustavasti vastuullista työtä, jolla on merkitystä. Yhdessä asiakkaidemme kanssa muutamme maailmaa innovatiivisten teknologiaratkaisujen avulla.